Kausi alkaa olla pian pulkassa

Tästä kaudesta olisi enää jäljellä Kontiolahden SM-kisat 26. – 28.3. Perjantaina ohjelmassa on viestit, lauantaina pikamatka ja sunnuntaina takaa-ajo. Viime viikkoina minulla on ollut pientä ongelmaa jalassa ja selässä eikä hiihtäminen ole ollut kovin mukavaa eikä sujuvaa. Toivottavasti saamme tämän hoidettua ennen SM-kisoja!!

Sitten Pohjanmaan kisojen olen kisaillut Lemillä ja Mikkelissä, Oulussa, Alavieskassa sekä Lahdessa. Lahdessa oli normaalimatkan SM-kisat. Jalka ja selkä vaiva oli siellä jo melko paha, eikä hiihtäminen ollut todellakaan sujuvaa! Onneksi ammunta meni ihan ok, neljältä ampumapaikalta 1 sakko. Lopputuloksissa olin sitten 6. Lahden jälkeen oli alkuperäinen tarkoitus lähteä Saksaan Eurooppa cupin kisoihin, mutta se nyt sitten jäi.

Viimeiset maailman cupin kisat olivat todella mukaansa tempaavia, ainakin tv:n äärellä! Mieleen on jäänyt ainakin Fort Kentin miesten takaa-ajo. Henkisen valmentajan kanssa katseltiin kisaa ja huudettiin ja hypittiin aika paljon. On ollut mukavaa katsella kisoja, kun top 10:n on hiihtänyt ja ampunut uusia kasvoja ja jotkut ovat palannut sinne. Siis aivan mahtava suoritus esim. Sannukalta Kollenilla!

Eipä nyt kyllä sitten voi muuta sanoa, kuin että jokainen uusi vastoinkäyminen on uusi mahdollisuus….

Mehis

ps. kiitokset kaikille vieraskirjaan kirjoittaneille! Saa kommentoida jatkossakin!!!