Olen nyt 100 prosenttinen ampumahiihtovalmentaja toimipaikkana Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia ja hommiin kuuluu olla myös mukana Ampumahiihtoliiton alle 19-vuotiaiden Nuorten ryhmän toiminassa. Viime kauden työ oli 75 prosenttia ja muutos 100 prosenttiin ei käytönnössä muuta hommaa juuri mitenkään.

Tällä kaudella on toki muutama leiri enemmän ja sen myötä olen 99 vuorokautta leireillä (yläkoululeirit + Nuorten ryhmä) kesäkuu – toukokuu akselilla. Siihen päälle vielä kisareissut ja perushommat Sotkamon Urheilulukion päivittäisvalmennuksessa. Onneksi kaikki tahot haluavat panostaa nuorten ampumahiihtäjien kehittymiseen.

Ilahduttavaa on ollut huomata nuorten ampumahiihtäjien Vuokattiin hakeutuminen niin lukioikäisten ja yläkoululaisten keskuudessa kuin myös jo vähän vanhempien/Vuokatin normaalin porukan ulkopuolisten toimesta. Ilman hyviä päivittäisharjoitelun olosuhteita on hankala kehittyä huipulle!

Muistan ajan, kun lähes kaikki maajoukkeen toiminassa mukana olleet naiset asuivat Vuokatissa tai Kajaanissa. Useimmat meistä asuivat vielä Melrosessa, joten tuli vietettyä aikaa myös vapaa-ajalla yhdessä. Ja mikä parasta, harjoiteltiin lähes joka päivä porukassa sillä lähes kaikilla oli maajoukkuevalmentajat henkilökohtaisina valmentajina. Koen itse, että kehityin tuona aikana eniten ampumahiihtäjänä. Toki olin jo aiemmin imenyt kaiken mahdollisen naapureiltani, minua kokeneemmilta ampumahiihtäjiltä, pyrkien kasvamaan urheilijana.

Olen yrittänyt välillä vuosien saatossa myös jakaa juttuja ampumahiihtouran alussa oleville kilpasiskoille kisamatkoilla. Nyt valmentajana koen yhdeksi isoksi tehtäväkseni juuri tukea parhaan kykyni mukaan nuorten urheilijaksi kasvamista. Osa ottaa tätäkin tietoa vastaan ja janoaa koko ajan lisää, osa tietää nytkin jo kaiken.

Vaikka olenkin nyt 100 % valmentaja ei urheilijaa ja urheilua saa minusta millään pois. Urheilu ja itsensä likoon laittaminen ovat minulle elämäntapoja ja nautin edelleen harjoittelusta. Toki esilmerkiksi leiriviikoilla on hieman haasteellista harjoitella. Olenkin etsinyt uusia haasteita ja aloittanut uudelleen projekti suunnistustaidon.

Aloitin saman suunnistus projektin jo kerran Pärnän Jukolan viestin aikaan, mutta selän vaikeuksien jälkeen se piti hylätä. Nyt selkä, polvet ja jopa koko kroppa ovat kestäneet yllättävän hyvin suunnistusta, jopa juoksua hiekkateillä. Vielä mitään mainittavaa projektin kehittymisestä ei ole kerrottavana. Lähinnä slogan “Pummit on mun elämä” on ollut vielä ainakin kerran jokaisella kerralla metsässä vallalla.

Tourin jälkeen kiintorasteille,

Mehis

ps. Kuva on yhdestä parhaista ampumahiihtosuorituksistani Saksan ampumahiihdon kehdoista Altenbergistä. Tuosta itäisen Saksan sumuisesta ja mäkisestä kylästä aivan Tsekin rajalla.

 

Elämäni on muuttunut. Urheilulukiosta saakka elämäni on ollut ampumahiihdon rytmittämää. Olen käytännössä tehnyt kaiken ampumahiihdon ehdoilla. Eat, sleep, train and repeat, siinä elämäni yli 20 vuoden ajan. Tälle kaudelle elämäni muuttui. Ensin minusta piti tulla kokopäiväinen koutsi, lopulta minusta tuli 75 %:n koutsi Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa. Toki elämäni pyörii edelleen ampumahiihdon ympärillä, mutta ei enää pelkästään oman navan ympärillä.

Kun selvisi ettei minusta tule kokopäiväistä koutsia aloin heti myös ampumaan. Fysiikkaa olin tietenkin tehnyt koko kevään ja kesän mahdollisuuksien mukaan. Kesällä ja alku syksystä leirejä olikin sopivasti ja kaikki omat kehittävät harjoitukset menivät todella hyvin perille vähentyneen kokonaisharjoittelun ansioista. Lokakuulle asti sain paketin pysymään hyvin kasassa, marras-joulukuun aikana kotiin tuli päivän päätteeksi aina vain väsyneempi koutsi, joka oli yrittänyt muiden reenien välissä tekemään jonkinlaisen kehittävän tai huoltavan harjoituksen.

Lopulta ollaan tässä tilanteessa: happi ei sitoudu ja kulje yhtään, nukun kellon ympäri jos on mahdollista ja kisassa hiihto tuntuu aivan kamalalle. Yksikään tuottava harjoitus ei kehitä vaan pelkästään lisää väsymystä.

Mutta jokin ihme piru minussa asuu, sillä haluan vielä kaivaa sen kesän ja syksyn olotilan (happi kulkee ja kisavauhdista nauttii) kropastani ja saada sen ulos kisoissa. Innolla odotan mitä joululoma tuo tullessaan.

Mitä olen oppinut tänä syksynä? Jos ampuradankopissa pitää kaivaa yli 15 minuuttia reeniin lähtö fiilistä/jaksamista lienee parempi lähteä toimistolle paperihommiin.

Onneksi sentään osalla koutsattavista menee hyvin. Ja niitä kenellä vielä paras vire teetättää töitä, yritetään auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Tykkään koutsin hommista ja ne menevät nyt ja tulevaisuudessa kaiken oman hössöttämisen edelle. Junnujen kanssa on mukava amppistella ja toivottavasti vähän auttaakin tässä mahtavassa lajissamme. Tänäänkin oma huono suoritus unohtui kun pukuhuoneeseen ryntäsi onnellinen onnistuja amppismatkansa alussa.

Mehis, elämä on koutsihommia ja happoa

Kuva: Kimmo Rautmaa