Jeppis jeah, se ois tämän talvi käytännössä taputeltu kisojen osalta. Toissa päivänä oli viimeinen Ibu-cupin kisa Osrbliessa. Edellinen viikko oltiin keskiviikosta lähtien Martellissa. Martell sijaitsee noin 1750 metriä merenpinnan yläpuolella, joten mitenkään optimaalinen valmistautumisemme ei ollut. Ensimmäinen kisapäivä oli se haastavin kolmas päivä korkealla ja toinen kisapäivä oli se neljäs. Varmasti kaksi hankalinta päivää korkealle mennessä lähes jokaiselle. Yritin saada meitä lähtemään aiemmin, mutta muut eivät oikein olleet halukkaita sopeutumaan korkeaan ilmanalaan.
Martellin kisat alkoivat pikamatkalla. Kisan alkaessa kosteusprosentti oli 89 % ja luvattu lumisade oli varsin pientä. Sääennuste oli luvannut kovaa sadetta kisan alkuun, joten valitsin kolmannen lähtöryhmän. Virhe. En ollut vielä edes kisapuvussa, kun ykkösryhmä oli jo maalissa ja myrsky alkoi. Ensimmäisen tuulenpuuskan aikana toivoin, että kisa keskeytettäisiin. Tuuli nimittäin todella kovaa! Lumi tuli alas vuorilta ja tuuli meinasi viedä mukanaan. Tässä vaiheessa oli about nro 62 lähdössä, itse olin nro 69. Kosteusprosentti oli tippunut nron 60 lähtiessä jo noin 60 prosenttiin. Tuuli yltyi ja minua pelotti. Ensimmäisestä kierroksesta selvisin vielä ok, suksi tuntui luistavan ja makuu meni nollille hallittavassa tuulessa ja lähdin penkalta sijalla 28. Toisella kierroksella alkoi tuuli kasaamaan tuiskulunta ladulle, joka oli todella kuivaa eli nihkeää. Samoin tuuli alkoi haittamaan todella paljon etenemistä varsinkin stadionilta pois päin. Pystyn sain vielä nollille helpohkossa tuulessa ja lähdin viimeiselle lenkille jälleen sijalla 28. En vaan meinannut päästä vikalta kiekalta pois. Stadionilta pois päin oli vastassa sellainen myräkkä, etten nähnyt olenko hiihtämässä avonaiseen jokeen, metsään vai minne. Ei nähnyt yhtään mitään. Puhumattakaan että olisi saanut henkeä. Tuuli vei kaikenlisäksi minua mennessään, joten menin taaksepäin. Pysähdyin ja käännyin tuulta vasten, koska en saanut henkeä yhtään. Astmani ei tykkää yhtään tuulesta. Näkyvyyden parannuttua yritin jatkaa, mutta suoran päässä oli pakko taas pysähtyä ensimmäinen ihmisen kohdalle. En saanut henkeä ja pelko oli todellista. Ei olekaan tullut aiemmin PELÄTTYÄ kesken amppiskisan. Yritin koota itseni ja lähteä ensimmäiseen isoon mäkeen. Tuisku lunta oli paljon ja normaalisti kovavauhtinen mutkalasku piti hiihtää alas. Kosteusprosentti oli tippunut tunti kisan alusta 38 prosenttiin, joten tuiskulumi oli vieläkin kuivempaa. Maalin jotenkin kuitenkin selvisin, sijoja ja kymmeniä sekuntteja (ehkä jopa melkein minuutti) meni pelätessä ja pysähdellessä. Niinpä sijoitukseksi tuli 41. Plääh. Harmittaa vieläkin. Olin kisan ajan ihan väärässä paikassa väärään aikaan.
Seuraavana päivänä Martellissa oli takaa-ajo ja keli muuttui kylmäksi ja kuivaksi. Niinpä hengitys toimi huonosti ja sitä myötä myös ammunta. En jaksanut ampua yhtään, tuloksena 0+1+2+2 ja ehkä sija 43. Sitten pakattiin ja ajettiin maanantaina noin 970 km autolla Osrblieen lumi-, vesi- ja lumisateessa. Melkoinen matka.
Osbliessa ei ollut sattunut Martellin kaltainen munkki majapaikan suhteen. Voin suositella muuten Gästhof Edesweissia Martellissa, huippu palvelu!! Parit reenipäivät ja sitten kohti normimatkaa. Aamulla Hakalan Matti ampui ja hiihti loistavasti ollen lopputuloksissa 13. Huippu suoritus, onnittelut vielä kerran Matille! Respect. Me päästiin aina kohdistukseen asti, kun ampumataulujen katos romahti puolen penkan matkalta. Eihän siinä, kisat siirrettiin seuraavalle päivälle, eli välipäivälle. Keli olisi ollut loistava, nollassa ja liukas liippa keli. Ja välipäivälle luvattiin viikon kylmintä päivää. Taas väärä paikka ja aika.
Niin normimatkan aamuna oli kostea lumi muuttunut nirinari kuivaksi lumeksi ja pakkasta oli yli kymmenen astetta reippaasti. Puolen päivän aikoihin pakkasta oli noin -5, mutta keli oli kuiva. Samoin lumi oli kuivaa. Joten ei yhtään minun keli. Tuloksena kisasta oli 0+0+0+0 ammunta ja sija 20. Vikat 2 km uskalsin yrittää hiihtää, siltikin oksensin räkää maalissa. Keuhkot yskimis kunnossa. Energiat riitti mukavasti kuitenkin kisassa, ehkä juuri sen takia, ettei oikein voinut ahdistaa? Ammunta keli helppo ja niinpä kaikki ampui todella hyvin. Tietenkin. Siksi tuo sijakaan ei ollut parempi. Yleensä nollilla on aina 10. sakissa normimatkalla… Taas väärä aika ja paikka.
Haasteellinen toinen perättäinen kisapäivä valkeni taas kylmänä ja kuivana. Kisa meni miten meni. Ei oikein ole sanoja. 1+1 sakot ja sija 47. Haasteita penkalla ja ladulla riitti ihan tarpeeksi. Maalista puhumattakaan. Noh, positiivista tässä lienee se, että nyt varmaan toivottavasti saa reenata, kun amppiskisat on siis käytännössä ohi tältä kaudelta. Joutunen, tai siis saan aloittaa siis voimakuurin. Only handswork ja ennen kaikkea jalat taas alkutalven kuntoon, ettei haittaa jos suksi purree keulasta ylämäessä.
Tavallaan pääsin jonkinlaiseen tavoitteeseeni, top 20 sijaan ibu cupissa, mutta en kuitenkaan ole tyytyväinen suoritukseen jolla se tuli. Olen kuitenkin enemmän etsimässä niitä hyviä suorituksia tarkkojen sija tavoitteiden sijaan.
Joten näläkkää jäi taas paljon.
Mehis