Eilisen hiihtokoulun myötä oma ajatus/tuntemus parin asian muutoksesta hiihdossa/tekniikassa vahvistui. Työn alle tuli jälleen kerran sitten uusia palasia korjattavaksi. Tietenkin. Aina on jotain parannettavaa. Ja virheitä. Sekä hiihdossa että ammunnassa. Ammunnassa olen ottanut sen linjan, etten hevillä ala mihinkään muutoksiin enää. Sitten vasta jos/kun laikat ei tipu alan miettimään epäpuhtaita asentojani ja muita ammunnan käsikirjan vastaisia juttuja joita löytyy mm. asennoista vissiin aika paljon. Hiihtojutuissa taas luotan koutsiin sekä valmentajaguruun. Aina kun guru sattuu olemaan sillä päällä, ettei voi olla puuttumatta epäkohtiin, on se minulle kuin lottovoitto tai ainakin seiskaviisvoitto. Jotkut ihmiset osaavat sanoa asiat niin, että pystyt muuttamaan väärin opittuja/tehtyjä liikeratoja, toiset ei vaikka selittäisivät puoli päivää.
Nyt sitten on alkanut se haastavin vaihe, siirtyminen suksille ja lumelle. Tällä kertaa siirtymästä tulee hivenen pidempi ja toivottavasti se auttaa asiassa. Ei ole kiire mihinkään vaan voi edetä rauhassa ja pienin askelin. Se on ollut tämän kauden motto muutenkin, esimerkiksi ensin pikku mäkiä ja sitten vasta isoja mäkiä.
Nyt siis olis kova yritys lähteä hiihtämään. Toivottavasti ottaavat meitin suksetkin kyytiin, muuten on aika kesäinen leiri tiedossa… Uhkailivat nimittäin etteivät ottais. Niin hienoa.
Valkoista lunta odotellessa,
Mehis