Koska aiheesta on kuulema keskusteltu Opiston ruokalassa, ajattelin julkaista uudelleen tarinan Naapurin kanootista. Näitä mehiksen legendaarisia mokailuja.
Mutta naapurin kanoottiin. Monia vuosia sitten Tume antoi luvan meille muille taloyhtiöläisille käyttää kanottiaan. Päätin sitten myös ryhtyä melomaan Tumen kanootilla Opiston kaksikoiden sijasta. Menin Tumelle ja kyselin, että missä kanotti makoilee ja missä mela yms. Tumen ohjeet olivat yksinkertaiset: mela löytyy varastosta ja kanootti heti rannasta. Kanootti oli kuulemma heti ensimmäisenä kun rantaan tultiin.
Näillä ohjeilla lähdin hölkkäilemään kämpiltä kohti Topinlampea. Topinlampihan sijaitsee keskellä Vuokatin omakotitaloaluetta. Rantaan pääsee taloyhtiöstämme helpoiten polkua pitkin ja rantaan saapuessani heti rannassa oli sininen kanootti. Aivan kuten Tume sanoi, ajattelin, kanootti oli heti rannassa.
Eipä muuta kuin kanootti vesille ja melomaan. Meloin kesällä useasti ja jatkoin melomista myös seuraavina kesinä. Yhtenä keväänä lähtiessäni melomaan, ihmettelin hiukan Tumen kanootin kuntoa. Tiesin nimittäin, että edellisellä viikolla oli joku meistä käynyt melomassa, mutta silti kanootissa oli ampiaisenpesä. Noh, liikoja taas ajattelematta tuhosin pesän ja lähdin lenkille. En muistanut myöskään ihmetellä ampiaspesää muille jälkeenpäin. Olisi ehkä kannattanut.
Vuosien mittaan sattui lisää vähän epäilyttävä tapahtuma. Meloessani kerran Tenetin virrasta Topinlammelle vastaani tuli toinen meloja joka nauroi hervottomasti. Olinko todellakin noin huvittava näky vai mikähän tässä oli, jälleen ajattelin, mutta annoin asian taas olla… Myös eräs poikien tarina “kalastusreissulta” herätti pieniä epäilyksiä päässäni, mutta taaskaan en saanut suutani auki. Pojat nimittäin olivat omien sanojensa mukaan ahtautuneet kahdelleen Tumen kanoottiin ja kaatuneet rannassa. Ja eihän siitä pääse millään pois, kun siinä kanootissa on kaksi ihmistä, pojat kertoivat. Häh, ajattelin, siihenhän mahtuu vaikka kolme ihmistä ja siitä nyt pääsee aivan helposti pois… Noh, taas jäi suu kiinni ja mölyt mahaan.
Viimein kolmen tai neljän melotun kesän jälkeen eräänä syyspäivänä olin jälleen menossa melomaan. Olin hakenut melan ja astelin kohti Topinlampea. Rannassa kuitenkin odotti yllätys, Tumen kanottia ei näkynyt missään. Hätääntyneenä lähdin takaisin ja menin kertomaan asiasta Tumelle. Joskus pojilla oli tapana jättää kanootti tilapäisesti myös eri rannoille retkillään, mutta tällä kertaa kukaan ei tunnustanut jättäneensä kanoottia mihinkään. Ei auttanut muu kuin lähteä takaisin rikospaikalle, tällä kertaa Tumekin lähti mukaan.
Rantaan johtavan polun päässä ihmettelin aika paljon, kun Tume lähti ihan eri suuntaan kuin minä. Hei, tässähän se sinun kanoottisi on ollut, sanoin. Ei, ei, täällä se on, Tume sanoi. Ja siellähän se Tumen kanootti tosiaan oli, noin 20 metrin päässä rantaheinikossa. Tajuttiin kummatkin heti siinä samassa kuinka oli käynyt: Olin melonut kaikki ne vuodet väärällä kanootilla! Tumen kanootti olikin valkoinen ja todella ahdas ja kiikkerä yksikkö!!!! Voi sanoa, että silloin nauratti ja hävetti lujaa!!!
Lopulta katselin rantaa vähän tarkemmin ja näin sen sinisen, tukevan ja tilavan kanootin, millä olin melonut vastarannalla. “Naapuri” oli vissiinkin kyllästynyt katselemaan olohuoneen ikkunasta kun aina vain sama pienikokoinen tyttö tuli rantaan oman melan kanssa ja otti kylmän viileästi kanootin ja lähti melomaan. Joka kerta kyllä palautin kanootin viimeistään 2 tunnin kuluttua ja pidin siitä todella hyvää huolta ja en todellakaan tiennyt, että se sininen kanootti ei ollut Tumen!!! Suosittelen todella naapurin kanootin lainausta, mutta otathan ensin selville, mikä on oikea naapurin kanootti!!!
Melotaan vaan,
Mehis
