Maailman mestaruus tuli lätkässä hetki sitten. Mestaruuden voitti joukkue. Valmentaja Jalonen analysoikin heti pelin jälkeen joukkueesta: "Loistavat johtajat ja kukaan yksilö ei nostanut itseään esille." Kuulostaa toimivalta tiimiltä. Vaikkei yhteisiä päiviä joukkueelle tule loppupeleissä vuoden aikana kovin paljon. Verrattuna ainakin esimerkiksi lätkän seurajoukkueisiin tai ampumahiihto joukkueisiin. Silti Ruudun Tuomo kommentoi perinteiseen miltä nyt tuntuu kysymykseen: "Tuntuu hienolta voittaa parhaiden kavereiden kanssa. Tältä se näyttää, kun jengi välittää toisistaan." Kuulostaa vielä hienommalta.
Venäjä pelissä esiin nousi yksilö, Mikael Granlund. Nuorukainen pelasi kuin olisi ollut harjoituksissa pihapeleissä, eikä siinä tärkeässä niin sanotussa kuoleman pelissä. Hän osasi nauttia hetkestä ja sulkea kaiken ympärillä olevan hässäkän pois. Ja ennenkaikkea uskaltaen tehdä sen mitä osaa pelitilanteessakin! Taitoja joita vaaditaan ampumahiihdossakin varsinkin penkalla.
Yksilöurheilu on varsinkin maajoukkue tasolla myös joukkueurheilua, lukuunottamatta tietenkin kisatilanetta. Kisasuorituksen aikana yksilöurheilija on yksin, ei tule kaverilta apua tai kaveria ei tarvitse auttaa. Mutta tarvitseeko silti menestyvän yksilöurheilijan olla itsekäs, vain omaa etua ajava kusipää? Toivottavasti ei.
Suosittelen kaikille yksilöurheilijoille kuukauden pakollista osallistumista toimivan joukkueen toimintaan.
Mehis, se Viinijärven Urheilijoiden oman ikäluokan pesisjoukkueen kapteeni