Team Kallesport

Sileän SM-viesti takana Team Kallesportin joukkueessa. Ann-Mary aloitti varsin kelvosti ja tuli vaihtoon tasapääjuoksulla sijalla 7. Irina jatkoi viestiä ja tuli vaihtoon sijalla 12. Meikälle oli taas vaikeaa hiihto ilman asetta. Ei oikein se hirveä iskettäminen ja loikkailu lähtenyt. Niinpä jokunen joukkue meni ohi, vaikka joistakin jopa minä pääsin ohi. Maaliin tulin lopulta sijalla 17. Ei tainnut Ann-Mary saada ensi vuodeksi toisen rivin lähtöpaikkaa? Ugh.
Keli oli pikku pakkasella ja minulla oli ainakin lumen päällä melkoista kitkaa. Moni meni ohi alamäkien jälkeen ja peesiin ei ollut mitään tsäänsiä meikäläisen alamäkien loppuvauhdeilla. Luistelin sauvoitta jo monta metriä ennen muiden hiihtämään aloittamista. Eräs kannustaja oli jopa huomannut, että olin hiihtänyt jo wassua kun muut vielä kyykkäsivät. Että taas sellainen päivä. Voisko sanoa, että nakertaa aikalailla. Sukset lähtivät huoltoon, joten jos taas ens kerralla ois parempi päivä. Enää onneksi kaksi kisaa tälle kaudelle. Ja niissä on sentään mukana yleensä meikäläisen paras osa-alue urheilussa: makoilua ja pysähtymistä ampumamatolla. Osuminen tauluihin makoilun ja pysähtelyn aikana onkin jo sitten ihan eri asia!
Mehis
ps. Kaikki naapurin akat ja/tai pirpanat/liinaharjat vetelee mitskuja joka matkalta Puijolta. Onnittelut heille. Samoin vielä super onnittelut sille yhdelle maailman parhaalle ampumahiihtäjälle! Ootte te kaikki vaan kovia!

Finales de l’IBU CUP – Le Grand Bornand

Viime viikolla oltiin Suomen kahden hengen minijoukkueella Ranskassa Ibu cupin finaaleissa Le Grand Bornandassa. Ohjelmistossa oli maanantaina kohteeseen saapumisen jälkeen pari reenipäivää ja niiden jälkeen torstaina normaalimatka, perjantaina välipäivä, lauantaina pikamatka ja sunnuntaina takaa-ajo. Huoltoa ei ollut omasta takaa, mutta onneksi "naapuri voitelukopista" sai melko kelpoa apua suksien luistatukseen. Kohdistuksiin saatiin apuja Hollannilta diilillä "pääsette kohdistamaan makuupaikoille jos autatte meitä". Joten huoltojoukot oli juottoja myöten todella oookoo!
Kelit oli varsin haastavat keväisen kelin ja noin +15 asteen lämpötilan ja auringon paisteen takia. Voi kyllä vaan todeta, että normimatkalla oli super suksi! Keli oli hidas ja kokonaisaika kisassa oli kauden pisin sekä normi että pikamatkalla. Silti sain melko ookoot aikaerot kärkeen suksella. Ammunta ei vaan natsannut yhtään. Thänksit Suomen 2 viikon pakkasjaksolle ja niiden perään olleelle silmätulehdukselle. Eli ammunta kisoissa noin puolet kehnompaa kuin keskimäärin, mutta silti sain ihan ok sijoja. Normimatkalla olin 24. sakoilla 0+1+2+1, pikamatkalla 31. 2+0 sakoilla (+3.11 voittaja Tikulle jääneenä, jolla nolla sakkoa) ja takaa-ajossa sijaksi tuli super huonon kisan jälkeen 41. sakoilla 1+2+1+2.

Mein pointti oli, että kunto on suksen luistaessa ihan ok. Kauden mittaan on ollut melkoisia ongelmia suksen kanssa, joten oli varsin jees saada tähän kauden loppuun pari ookoo suoritusta. Jonkinlaista parannusta olen saanut suunniteltua tulevaa kautta ajatellen suksiin, joten jospa ei enää olisi 1,5 lämpöasteen sisällä suksen toimivuusalueet tulevaisuudessa…
Le Grand Bornand oli ehdottomasti paras kisapaikka ikinä. Lisäksi järjestelyt olivat todella mainiot. Huippu paikka. Melko mainiot profiilit ladulla! Huiput kelit. Ja ennenkaikkea pari hyvää suoritusta. Huippu viikko.

Mehis

And big thanks to our service team!! You were great!