>Itku kuukauden ilosta! Ei tänään KontUssa kyllä toiminut kroppa. Alkoi jo alkuverkassa keuhkoissa tuntua ja vaikka ensimmäinen lenkki muutenkin hiihdettiin yhteislähdössä hiljaa, ei keuhkot tänään lähteneet toimimaan ollenkaan. Jotenkin se sitten vaikutti ihan kaikkeen, joten sepä siitä ja turhaa hiihdellä pk/vk vauhtia, kun tässä nyt on ihan kisavauhtiakin jo päässyt. Ja siis ihan lähiaikoina. Ihan hoo moilasena tässä nyt makaan sohvalla ja toivon ettei tämä ole mitään flunssaa tms. Tai että mitä tässä nyt pitäis tehdä. Mutta jospa tämä tästä. Eihän se pieni kaivettu kunto/vire ole voinut viikossa mihinkään kadota.
Eihän??
Month: February 2009
>Eka
>Eilen Larsmon kansainvälisissä ahkisoissa tuli kauden ensimmäinen voitto. Tällä kaudella sekin jo lämmittää mieltä. Penkalla olosuhteet olivat todella haastavat, mutta hallittavat, tuloksena 0+1. Ladulla meno oli kaksi ensimmäistä (3,3km+2km) lenkkiä ihan ok menoa, tälle kaudelle siis. Viimeisellä 2 km lenkillä alkoi tehot tippumaan energioiden huvettua jo ikävän tuntuisesti ennen lähtöä. Kohdistus aikaa muutettiin ensin ja sitten vielä lähtöaikojakin. Aamupalan vetäisin naamariin ennen kuin lähdin ajamaan rannikolle Vuokatista. Välipalat, patukat ja geelit eivät sitten enää klo 15.07-15.30 riittäneet oikein viimeisellä lenkillä. Lisävaikutusta taisi tulla vielä viikolla hieman vaivanneesta mahataudista. Joten olo oli kisanjälkeen sen verran tyhjä, ettei sunnuntain normimatkaa kannattanut edes harkita. Mutta olipas taas kivaa kisata!
Ratkaisevaa ei ole vauhti, vaan suunta…eteenpäin.
Mehis