Ramsaun jälkeen ja ennen Lappia

Lumi tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli.

Ramsaun leiristä on jo palauteltu ja viime viikko reenattukin ihan jokseenkin kunnolla. Nyt sitten taas vähän palautellaan ennen Lapin lumileirejä. Harjoittelu Ramsaun jälkeen on ollut helppoa, sillä Kontiolahden jäähdytettylatu ja Vuokatin säilötyllä lumella tehty latu ovat palvelleet hyvin lajinomaisissa harjoituksissa. Joten ei ole taaskaan tarvinnut hiihdellä rullilla Ramsaun jälkeen.

Ramsausta tulomatkalla oli kotimaan päässä pientä ongelmaa, kun Joensuun-Liperin lentokentälle oli laskeutunut niin sankka sumu, ettei lennonjohto antanut lupaa koneelle laskeutua. Niinpä sitten laskeuduttiin Kuopioon ja sieltä linja-autolla kotiin.

Nyt sitten vain odotellaan säiden paranemista, eli pikku pakkasta ja lunta taivaalta tai tykistä! Ja toivotaan, että selkä antaa treenailla ja kilpailla! Mutta jos käy niin, ettei selkä anna vielä hiihtää usein kilpaa, niin sitten täytyy vain vielä malttaa ottaa rauhallisesti ja odotella. Pää-asia olisi, että selkä tulisi kuntoon nyt kerralla, eikä vaivaisi enää tulevina kausina.

Innokkaana tässä odottelen, että pääsen taas Lappiin treenailemaan. Vaikka lunta ei olisikaan paljon, on siellä silti mukava treenailla. Vaihtelu virkistää!!!!

Mehis

ps. Pian taas tilannetietoja Lapista!

>Ramsaun jälkeen ja ennen Lappia

>Lumi tuli, lumi suli, puro sanoi puli puli.