Varmaan sama olo kuin sievisillä, pihlavilla ja puhakilla.. Melkeinpä joka toinen päivä tuo ajatus on ollut mielessä, kun olen taistellut uimahallien suihkuissa kylmää vastaan ja motivoinut itseäni menemään kylmään uima-altaaseen. HRRRR!!! Altaassa olen kuitenkin leikkinyt vasaloita. Juoksuaskel on ollut vain vähän rauhallisempi… Kummallista. Ja joka toinen päivä ajatuksiin on tullut vanhat pesäpallo punttitreenit. Eipä ole sitten niiden päivien tullut käytyä näin ahkeraan punttisalilla. Vaikkei itse puntit olekkaan edes nousseet..
Tällä viikolla on onneksi saanut yrittää jo jotain muutakin reeniä, kun repeämä välilevyssä pitäisi olla luutunut. Ainakin toivottavasti… Alku aina hankalaa ja joka päivä tuntuu vähän paremmalta! Toivoa paremmasta taitaa siis sittenkin olla.
Tulevaisuudesta tiedän vain sen verran, että tuleva harjoituskausi on yksinäistä puurtamista osaltani. Mutta silti haluan tehdä tätä, mikäli vain selkä antaa, samalla tavalla kuin edellisinäkin kahtena vuotena. Haluan tehdä tätä kunnolla, täysillä ja tekemistä koko ajan parantaen. Kuten eräs naapurini sanoi: Mikään hyvää ei tule helpolla. Niinpä!! Siispä ei auta kuin taistella ja tavoitteena pitää olla erään suomalaisen menestyvän hyppelijän tavoin jokaisessa kisassa voitto. Jokaisessa kisassa pitää vain sitten itse arvioida, että mikä on realistista…
Taistelutahtoa (ja -kavereita) etsien, PikkuMaija
ps. Linkeissä on pari uutta linkkiä ja paria olen korjannut, sillä joillakin on osoitteet muuttunut kauden aikana…
pps. Meikä on JoMa-fani! Lue lisää Karjalaisen jutusta "Joensuussa opetellaan kannustamaan JoMaa". ,o)
ppps. Olen myös kovasti yrittänyt tehdä uusia nettisivuja, mutta taitaa vielä vähän kestää… Mutta nekin aikanaan! Tartteisin ruotsinkielen tulkkia, kun ohjelma on ruottiksi ja kaikki ohjeet lontooksi!