Housut oikeinpäin

tammikuu, 1, 2012

Tämä on vaan pikku muistutus itselleni. Siis, jos olen eksynyt sileän vitosen kisaan ja viimeisessä nousussa hokaan etten ole ollut yhtään ahtaalla koko kisassa tai hiihtänyt vitosen vaatimalla agressiivisuudella. Niin kaikesta tästä surffailusta huolimatta ei kannata ajatella vielä siinä viimeisessä nousussa kuinka paljon alisuoritin, tai kuinka epäonnistunut kisa tästä tulikaan. Tai suuttua itselleen vielä siinä vaiheessa siitä, ettei ole yrittänyt kaikkeaan. Saati sitä, että tästä ei kyllä ollut yhtään mitään harjoituksellista hyötyä, kun en päässyt koko kisan aikana edes ventilaatiolle. Niin tästä kaikesta huolimatta, en enää pysähdy voivottelemaan tilannetta voitelijan kanssa viimeiseen nousuun. Nimittäin se se vasta harmittaa/suututtaa maalissa…

On tässä kuitenkin sattunut ihan hyviäkin juttuja. Osaan nimittäin pitää nykyään kompressiohousujani oikein päin. Ostin sellaiset Keski-Euroopasta syksyllä ja olen ollut niihin kovin tyytyväinen. Onhan niissä tuki jopa polvelle. Tai ainakin näin polvivaivaisena luulin, että ne polvien kohdalla olevat tukipyörylät on tarkoitettu polven ympärille tukemaan polvea. Vaikka näinpäin housuissa lukikin takapuolen puolella front. Mutta kuulemma tuon merkin housuissa ei ole painovirheitä ja ne polvirinkulat kuuluvatkin polvitaipeisiin. Toki housut ovat tukevammat näin varsinkin reisistä, mutta oishan nuo polvituetkin ollut hyvä lisä! Mutta siis vihdoin housut on oikein päin jalassa.

Ja viime kuukausina vaivanneet syöttöhäiriöt on ehkä selätetty. Ainakin pahiten tilanteeseen vaikuttanut vika on todnäk paikallistettu. Muutaman illan viilailujen jälkeen on syöttikset vähentyneet 98 prosenttisesti. Ja todennäköisesti tuo vielä vaivaava 2 prosentin häiriö jouhtunee vain ampujasta itsestään. Toivottavasti syöttikset pysyvät kurissa ensi viikollakin.

Kohti mafian ja kulttuurin kehtoja.

Mehis, se kovasti itselleen suuttunut