Joulukuu meni crosstraineria sekä pilatesta tehden vaikka lumien tultua pääsinkin lumikenkäilemään sekä vähän hiihtämäänkin. Joulukuussa yksikään harvoista hiihtolenkeistä ei tuntunut jalkojen osalta hirvittävän voimakkaalle tai hyvälle. Jalat eivät vain siis toimineet ja hermo oli puristukissa selässä.
Aika kävi vähiin ja oli mentävä Mikkeliin ns. katsastuksiin tammikuun Ibu cupiin. Pakkasmittari näytti -14, joten passailin Mikkelin kisan säästellen keuhkoja. Yksikin liian kova ventilaatio ja koko kausi olisi voinut olla siinä. Muut kuin minä saivat paikat tammikuulle ja jatkoin Iisvedellä omia kisoja. Iisvedellä sain lopulta kauden siihen saakka parhaan kropasta ulos ja oma odotus oli päästä EM-kisoihin. Odotus osoittautui vääräksi. Ainoastaan miehistä ja junnuista oli mahdollista päästä EM-kisoihin ja loppuihin tammikuun Ibu cupeihin. Hypin jo tasajalkaa hyvälle suoritukselle ja ennen kaikkea onnistuneelle (ei turhalle) kuntoutukselle jälleen kerran, mutta turhaan.
Ei auttanut kuin suunnata katseet johonkin tulevaan. Lopulta pääsin Osrblien Ibu cupiin. Reenit tammi- ja helmikuulla tuntuivat purevan ja teinkin viikkoa ennen Osrblien Ibu cupin kisaa oman henkilökohtaisen ennätykseni vaaran linjanousuun. Sattui vain juuri sille viikolle valmennushommia yli oman tarpeen omien harjoitusten lisäksi. Yläkoulun leiriviikko ja lukion telit muodostivat vastustuskyvylleni ylitsepääsemättömän alkuviikon. Tiistaina illalla oli kurkku jo todella ärtynyt ja perjantain virallisissa reeneissä keuhkoputki jo tulehtunut. Ei siis jäänyt jälkeenpäin mitään sanottavaa kahdesta Ibu cupin kisasta Osbliessa. Ei varmaan ikinä ole mennyt niiin huonosti.
Osrblien jälkeen oli selvää, etten ainakaan minä pääse Kontiolahdelle kotikisoihin. Siksipäs suuntasin uudemman kerran yksin Canmoreen Ibu cupiin…
t. Pettynyt Mehis
