Pientä hulluutta

Kesäkuu on jo lopussa ja tuntuu, ettei koko kesä ole edes alkanut. Kelit on pääasissa muistuttaneet syksyä ja varsinkin lenkeillä pukeutuminen on muistuttanut lähinnä syksyä. Ja varsinkin akatemian yläkoulun leirillä penkalla ja muualla valmennushommissa toimiessani oli melko viileätä. Vielä kun on aika noviisi noissa penkka/valmennus hommissa, pukeutuminen muistutti enemmän urheilijaa kuin kylmässä pohjoisviimassa töröttävää valmentajaa..

Aloitin siis kesäkuussa tämän oman amppisprojektini ohella Vuokatti-Ruka akatemian yläkoululeirien ampumahiihtovalmentajana. Niko, tuo Lapin lahja nuorille amppiksillemme, on onneksi apunani/tukena ja turvana itseni lisäksi urheilijoille. Valmennushommat kiinnostavat kovasti ja en voinut kieltäytyä hommasta kun sitä tarjottiin minulle. Oma ura ei voi enää kauan jatkua, joten yksi leiri kerran kuussa ei haitanne omia hommia yhtään. Lepoviikot on helppo suunnitella leirien mukaan, paitsi tämä ensimmäinen leiri, koska minua kysyttiin hommaan melko viime tipassa. Olikin oma leiri päällekkäin, joten tuli kokonaisrasitukseltaan melkoisen kova viikko. Oman urheilun kautta on tällä hetkellä vielä paljon ammentteva noihin valmennushommiin ja paljon on kehitettävää. Varsinkin noin alussa amppisurallaan olevian kanssa. Pari vuotta aikaa, kun itse opettelin esim. hihnalta ampumista 8)

Omat reenit on sujuneet vaihtelevasti. Alkuun oli melkoista tahkoamista jo ihan perustekeminenkin, johtuen tammi-maaliskuun sairasteluista ja niistä aiheutuneesta painonpudotuksesta. Miinus 3 kiloa ei ollut ihan toiveissa, eikä tuntunut kovin voimakkaalle/jaksavalle olo edes perusarjessa. Puhumattakaan urheiluhommista. Paino tuli äkkiä takaisin, lihakset yllättäen eivät. 

Tänä vuonna meitä yksin tai siis liiton valvovan silmän ulottumattomissa olevia "hylkiöitä" on minun lisäkseni enemmän. Viime vuonna käytännössä meistä jotka panostavat ainakin näennäisesti tosissaan amppikseen jätettiin kaksi urheilijaa valmennusryhmien ulkopuolelle. Mielestäni tämä nyt tehty nuorennusleikkaus tehtiin vuotta liian aikaisin. Tulevana talvena on kuitenkin todella tärkeät amppiskarkelot Kontiolahdella ja etenkin miehissä potentiaalisia kisajoukkueeseen valittavia jäi oman onnensa nojaan liian monta. Varsinkin kun pojat olivat koko kauden melko tasaisia. Mutta todettakoon, etteivät ne ryhmät todellakaan ole autuaaksi tekeviä juttuja suuressa kuvassa tai menestyksen takaavia/vaativia juttuja. Nyt vain meiltä lähes kaikilta vanhemman kaartin amppiksilta vaaditaan todellista motivaatiota, panostusta, intohimoa ja ehkä jopa pientä hulluutta amppista kohtaan. 

Pientä hulluuttaa peliin,

Mehis