Uusi kausi ja uudet lääkkeet

Olen pyöritellyt päässäni tätä juttua jo tovin, maaliskuulta lähtien. Silloin selvisi jotain jalkojen mystisestä tulehduskierteestä. Viime kautta olen myös hautonut ja joskus jopa sniiffannut lenkillä ja vähän muuallakin. Viime kaudella onnistuttiin todella hyvin aiemmin niin haastavassa rullilta suksille siirtymisessä. Tein yhden huonon reenin rullilla Ramsaussa ja yhden huonon reenin Oloksella suksilla. Muuten sain koko ajan eteenpäin hiihtoa ja sainkin Kontiolahden marraskuun katsastuksissa kisassakin reenien tasoista suorittamista ulos. Varsinkin pikamatkan viimeinen kierros oli teknisesti ok. Harmittavasti jotain tapahtui Kontiolahden ja kauden kansainvälisen avaukseni Östersundin maailman cupin välissä.

Maaliskuulle saakka luulin itse mokanneeni jotain, olihan jalat ihan pihalla Österin ensimmäisestä vapaan lenkistä lähtien. Sukset veivät yhtäkkiä taas minua ja olin vain matkustaja. Wassun ja Mogrenin taloudellisuus oli tipotiessään ja olin pulassa, hapoilla, kivuilla ja vielä kaaduinkin. Lopulta olin koko kauden pulassa ja hommailin uusia kenkien/monojen pohjallisia, tein sirkustemppuja ja vaikka mitä. Ja mikään ei auttanut, päinvastoin. Koko ajan jokin uusi paikka tulehtui jalasta, kädestä tai milloin mistäkin ja aina vain pahemmin.

Yksi ärtyneisyyden syy selvisikin sitten yhtenä maaliskuisena päivänä. Kaikkien suksieni siteet olivat siirtyneet Kontiolahden ja Östersundin välissä 0 tai -1 asennosta -3:een. Ei hyvä juttu ollenkaan. Sukset olivat siis ihan kauheat leijat, hallitsemattomat ja suomeksi sanottuna eivät pysyneet yhtään alla, koska siteet olivat 1,5 – 2 cm liian takana. Ärtyis terveemmätkin tassut, saati meikäläisen tassut. Muistan esimerkiksi Hochfilzenin pikamatkan epätoivon, kivun, pakotuksen ja todella ällöttävän tunteen. Olihan minulla silloin vielä kiilat -3 asentoisten siteiden alla. Kisa olikin oikea katastrof. Kuten aika moni muukin suoritus talvella.

Nyt sitten Oulun SM-kisojen jälkeen on selvinnyt tai selviämässä lisää ongelmien taustalla olevia tai pitkä aikaisesta tulehduksesta johtuvia juttuja. Pääsin toukokuulla erilaisiin testeihin ja niitä on otettu viime viikkoon saakka. Lopullista diagnoosia en ole saanut, mutta lääkkeet kylläkin. Ja voin sanoa, että päivä päivältä on parempi olo. Oloa voisi kuvailla jopa huikeaksi. Olen kuvitellut, että kaikkia (ainakin urheilijoita) kolottaa, särkee, koskee yms koko ajan. Ilmeisesti niin kuitenkaan ei ole? En muistakaan aikaa, ettei minulla jokin paikka olisi tulehtunut tms. Nyt kuitenkin on sellainen tilanne. Kiitos siitä oikeille lääkkeille. Nivelreumaa minulla ei onneksi ole varmasti, siihen olisi urheilut loppuneet välittömästi. Nyt päinvastoin lääkärin mukaan pitäisi pystyä urheilemaan paremmin kuin ennen. Mielenkiintoista nähdä kuinka tässä käy. Alku on ollut ainakin lupaava. Ja olo on jotenkin helpottunut, kaikille ihme tulehduksilla aina silmistä jalkapohjiin on löytynyt yhteinen tekijä ja selitys. Ei tarvitse joka päivä pohtia mitä pitäisi tehdä toisin ym.

Viime perjantaina tuli vielä lisää asiaa josta haluaisi kirjoittaa. Tuli nimittäin sellainen olo, että en todellakaan enää jaksa tapella ja taistella. Mutta kait sitä yksinkin pärjää. Ja haluaa tapella ja taistella, vaikka onkin maailman pienin ja hitain ja huonoin. Lisäksi on tulossa melko yksinäinen reenikausi ihan alusta loppuun. Vuoden 2012 Oulun Hiihtoseuran vuoden valmentaja ei nimittäin tänä vuonna ole meikäläisen reeni/leiriseurana juuri yhtään. Kiitos siitä huikealle PV:n ryhmän leiritykselle. Kaikesta huolimatta en malttaisi odottaa taas sitä haastavaa rullilta suksille siirtymistä. Saanko uusittua viime syksyn helpon siirtymisen tai voisinko onnistua vielä paremmin? Ellen uskoisi jälkimmäiseen, en viitsisi edes yrittää. Ainakin muistan tarkistaa aina ennen lenkille lähtöä suksien siteiden paikat. Se on varma.

Mehis