Ronssia ronssia

Kuva: Jouni Kinnunen

Oulun SM-kisoihin valmistautuminen oli kaikkea muuta kuin optimaalinen. Kävin torstaina vielä ottattamassa polvesta nesteet pois. Harmittavasti polvi turposi takaisin pe-la yönä. Lauantaina hiihto kuitenkin tuntui alkuverryttelyssä oikein mukavalle. Polvi vaivasi, mutta pystyin unohtamaan sen. Kisa lähti mukavasti käyntiin ja hiihdin ensimmäisen kiekan väliaika tietojen mukaan samaa vauhtia Sannan ja Outin kanssa. Makuulta tuli nollat ja jatkoin matkaa. Toisella kierroksella polvi tuntui turpoavan enemmän ja haittasi hieman, mutta en edelleenkään ymmärrä mitä toisella kierroksella tapahtui. Nimittäin ammuin pystynkin nollille ja hiihdin taas viimeisen lenkin Sannan kanssa samaa vauhtia. Kuitenkin hävisin Sannalle hopean 11 sekunnilla ja Sannalla oli kolme sakkoa. Jotain surffailua toisella kierroksella on täytynyt olla ilmassa. En tajua. Hopeaa siis tarjottiin ja se olisi pitänyt ottaa. En vaan siihen nyt pystynyt.

Sunnuntaille polvi tietenkin turposi entisestään ja sain ohjeet, etten saa lähteä Sannan ym muiden Kaisan perään yrittävien mukaan ekalla kiekalla. Niinpä jäin surffailemaan ja valitettavasti se surffailu jäi päälle koko kisaksi. Kun en lähtenyt omaa vauhtiani jäi tekniikka myös jonnekin ja sitä kautta se vauhti. Saattoi polvikin vaikuttaa siihen, etten päässyt/kärsinyt mennä suksen päälle, mutta kisan aikana sitä oli vaikea jostain syystä muuttaa, kun se lähti menemään surffailut takia väärin. No, ammuin kuitenkin joka paikalta nollat. Taas tarjottiin hopeaa, mutta en pystynyt siihen. Ei vaan toiminut mikään ladulla. 

Eniten polvi keissi oli vaikuttanut hiihdon rytmiin. Käsille ja yläkropalle olen saanut tehtyä hyvää reeniä, mutta jalkojen reenit tai edes vapaan lenkit ovat todella vähissä. Niinpä kisavauhdissa hiihdon rytmi oli ihan hukassa. Jalat eivät tahtoneet pysyä käsien mukana sitten millään. Tunsin sen lauantaina ja yritin korjata asiaa, mutta käskyt ei oikein meinanneet tuottaa tulosta. Ylläri. 

Ottaa päähän, kun hopeaa tosiaankin tarjottiin molempina päivinä. Ja näissä kisoissa, kun Mari ei ollut paikalla, nuo pronssit tuntuvat sääli pronsseilta. Hopeat olivat tavoitteena, mutta ei nyt. Ja vaikka siis ammuin hyvin, molempina päivinä nollat, ei se saa minun hymyä korviin. Minulle ammunta on kuin hyville hiihtäjille hiihto ja hiihto kuin huonoille ampujille ammunta, eli minun ongelmat liittyvät kisoissa hiihtoon ja sen hallitsemiseen. Niinpä on vaikea olla täysin tyytyväinen, kun se vaikeampi juttu oli ihan hukassa. Minun onneksi, tälläkin kertaa, ampumahiihto on siitä kiva laji, että kello pysähtyy maalissa vasta, kun olet kiertänyt ne kaikki sakkoringitkin. 

Huomenna taas puhdistuttamaan polvi nesteestä. Alkaa olla vaikea kävellä. Sitten toivotaan toivotaan, ettei se enää turpoa. Pahasti kuitenkin pelkään, että tämä kausi saattoi olla tässä. Vaikka kuinka tahtoo, ei aina kannata. 

Mehis

SM-kisojen kirous

Kohta kuuteen viikkoon en ole pystynyt kovin montaa vapaan reeniä tekemään. Saati kisaamaan. Viime sunnuntaina kävin Himangalla ekaa kertaa viiteen viikkoon kisoissa. Kisatauon taustalla on ärtynyt ja turpoileva polvi. Polvi on saanut aikaan mm. seuraavaa:

– 2 uudet eri valmistajan pohjalliset
– yhteensä 130 ml poistettua nestettä polvesta
– magneettikuvaus
– 4 huilipäivää
– 2 kortisonipiikkiä

Mutta onhan polvi saanut aikaan myös seuraavaa:

– Ylävartalo puntti x 9
– Pelkkää tasatyöntöä x 6
– Vetolaitetta x 6
– Keskivartalojumppaa paljon
– Kuntopyörää
– Pertsan hiihtoa

Joten voinee sanoa jo nyt sekä SM-kisojen kirouksen, että Kontun kirouksen olevan pahasti aktiivisessa vaiheessa. Lääkkeet on taas löydettävä kesän ja syksyn aikana.

Mutta nyt yritetään taistella kunnialla tämä viikonloppu ja se on varmaa, että hapottaa ja kovaa. Vähän niinkun toukokuussa lähtis hiihtämään kilpaa. Ja se ei ole helppoa tälläselle suorituskyvyttömälle!

Näillä mennään mitä on,

Mehis, se jonka polvi on paksumpi kuin reisi