Kausi loppui osaltani jo aikoja sitten. Joten minulla on käytännössä tällä viikolla alkanut pieni harjoittelu jo kohti ensi viikolla virallisesti alkavaa uutta kautta. Uusi vuosi ja uudet kujeet. Viime vuosien harjoituspäiväkirjoja selailtuani, olen tullut siihen lopputulokseen, etten ainakaan tee ns. sikatehoviikkoa. Joka kerta olen tullut heti sen jälkeen kipeäksi tai siis poskiontelontulehduskierre on alkanut. Viime kaudella poskiontelot vaivasivat vain elo-, syys, marras-, joulu-, tammi- ja maaliskuussa. Ja kun tauti aina kesti 2 – 5 viikkoa, niin en edes jaksa laskea kipeänä olo päiviä. Ihan liikaa.
Viiden viikon putkeen sairastelun jälkeen marras- ja joulukuussa oli pakko mennä suoraan Kontiolahdelle kisoihin, että pääsin tammikuulle IBU-cupiin. Muutenhan talvi olisi ollut käytännössä katsoen siinä. Yritin reenata menetettyjä reenejä, mutta samalla oli pakko yrittää loihtia kunto tammikuulle esiin. Kunto ilmeisesti olikin lopulta ihan mukiinmenevä, ensimmäisessä IBU-cupin kisassa olisin nollilla ollut 9. ja niillä ammuituilla kahdella sakolla 26. Suoritus antoi paljon uskoa siitä, että oikeita asioita oli tehty vaikka sairastelut sotkivatkin kaiken. Noh, sittenpäs se tauti tuli taas takaisin.
Helmikuussa matkasin yksin Canmoreen ja kaksi ensimmäistä pikakisaa meni ihan jees. Ei hyvin muttei huonostikaan. Näytti taas ihan potentiaaliselle. Ja sitten maaliskussa Altenbergissä pikamatka meni melkein samaa rataa kuin Canmoressa. Sijat olivat 25. – 32. välillä.
Siinä ne onnistuneimmat kisat olikin. Ibu cupin pisteitä tuli yhteensä 80. Muille matkoille mahtui paljon epäonnea, keli ei kohdannut suksea tai oli vaan muuten huono happi = olin poskiontelopotilas.
Parit voimat jo takana Saagan puntilla ja kuvasta näkyvää olosuhdetta löytyy täältä Ylläksen laduilta. Nam.
Mehis
